tiistai 2. toukokuuta 2017

Jalkojen rakenne ja ihoanalyysi

Asiakkaani on vuonna 1960 syntynyt nainen. Perusterve, ei lääkityksiä. Harrastaa säännöllisesti lenkkeilyä sekä kuntosalia. Asiakkaalla päivän aikana käytössä useat kengät.

Jalan muoto on normaali, enemmän kapea kuin leveä. Pitkittäiskaari on normaali, jalan asento asiakkaan oikeassa jalassa hieman kääntynyt sisäänpäin.
Poikittaiskaari normaali, ei muutoksia. Varpaat ovat suorat, pikkuvarpaat kääntyvät sisäänpäin. Isonvarpaan puolella on hieman vaivaisenluun alkuja. Kantapää oikeassa jalassa hieman sisäänpäin kääntynyt.






Jalkaterissä iho kuiva ja paikoittain erittäin kuiva. Sarveistumaa kantapäissä, isovarpaiden sivussa, päkiöissä sekä varpaiden päissä/ alla. Lisäksi isovarpaissa sekä kantapäissä pykimiä. Silmämääräisesti asiakas tukee isovarpailleen suhteessa enemmän painoa. Jalat normaalilämpöiset.



Sarveistumaa isovarpaassa.

Säärien iho normaali, asiakas käyttää säännöllisesti vartalonhoitoon voiteita. Molemmissa jaloissa pigmenttiluomia. Ei haavoja. 

Varpaiden kynnet ovat osittain paksuuntuneet. Kynsinauhat ovat kasvaneet kynsien päälle. Kynnet kuivat. Kynsissä ei muita muutoksia.

Asiakas käy jalkahoidoissa useamman kerran vuodessa. Kotona epäsäännöllisesti hoitaa jalkoja kylvetyksellä sekä raspauksella. Jalkavoide epäsäännöllisessä käytössä. Edellinen jalkahoito tehty 2 viikkoa aiemmin.



  • Jalkojenhoitokortti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti